pam se tippui alas

Söin tänään kaverin kanssa
maailman rasvaisimpia muffinsseja
ja kun kävelin kirjastosta kotiin
kävin ostamassa irtokarkkia.

Suututtaa.

Ei terve elämä tarkoita
sitä, että muututaan pullaksi.

Ei tämän painoisena leijailla ilmassa
pilvenhattarana
tai lennetä tuulessa perhosena.

Suututtaa suututtaa suututtaa.

En syö enää ikinä.

kakkupäivä

Olen syönyt tänään porkkanakakkua,
vaikkei tänään ole karkkipäivä.

Mutta ei porkkanakakku ole karkkia.
Se on kakkua.

Se ei ole yhtä epäterveellistä kuin vaikkapa
mutakakku tai kermakakku,
joten se on ruokaa.
Se on ihan sallittua.

Silti se on kakkua.

Ja kakku on rasvaista ja makeaa
ja epäterveellistä

ja kiellettyä.

Varsinkin sunnuntaisin.

Huomenna on maanantai ja se ei
yksinkertaisesti käy.
Tahdon vielä toisen sunnuntain.

En jaksaisi taas nähdä ihmisiä
ja puhua,
mutta toisaalta minä en tahtoisi
olla hetkeäkään yksin.

Olen miettinyt, että tahtoisin ehkä vihdoin
puhua asiat selväksi yhden ystäväni kanssa.
Tahtoisin selvittää, miksi hän käyttäytyy nykyisin
niin kylmästi minua kohtaan
ja pitää itseään maailman arvokkaimpana
tyttönä.

Pelkään, että satutan häntä.

Mutta minulla on oikeus vähän satuttaakin
takaisin.

Niin ei kuulemma saisi ajatella.

Alku

Tämä on jo neljäs blogini ja aloittaminen on
ihan yhtä vaikeaa kuin ennenkin.
En tiedä mistä pitäisi aloittaa.

Millä sanoilla ja millä ajatuksilla.
Mitä minä tahdon teille kertoa -
vai onko minulla mitään kerrottavaa?

En ole vielä edes päättänyt
millainen blogi tästä tulee.
Aion kirjoittaa anonyymisti -
yksikään kuva täällä ei ole minusta.
Minä tulen kertomaan teille siitä,
miten kerran tahdoin olla pieni ja luinen
ja kuinka tahdon vieläkin,
vaikka tahtoisin jo unohtaa.

En tahdo puhua numeroista.
Ne jäivät vanhaan blogiini.
Tässä blogissa ei puhuta kiloista
tai grammoista.

Tai puhutaan, mutta tämä ei ole mikään
ruokapäiväkirja.

Minä aion parantua
ja kertoa teille elämästä,
jonka syömishäiriö kerran tahtoi pilata.