yksi pieni elefantti marssi näin

Lääkäri hymyili, onnitteli ja kehui,
kun kerroin,
että olen löytänyt aivan toisen maailman.
Minuakin hymyilytti,
vaikka matkalla olin vielä
toistellut rumia sanoja mielessäni.
Minä kun niin ii-ii-inhoan lääkärin vastaanottoja!

Mutta tämä lääkäri oli kiva.
Sitä ei haitannut,
vaikka noustessani puntarille
tuijotin valkoista seinää,
enkä tahtonut kuulla numeroa ääneen.

Tiedän, että painoni on varmasti noussut
muttei se tunnu
hirveältä.
Se ei ole kivaa
mutta minä kestän sen.

Olen monena päivänä kirjoittanut ylös
asioita,
jotka ovat muuttuneet,
kun päätin hylätä
loputtomat mustat kahvit,
vesilasilliset,
siniset kynnet
ja siniset huuleet,
seinään väsyneenä tuijottamisen
ja sen keveän mutta niin hirveän tunteen.

Suurin ja ihmeellisin asia on ehkä se,
että minä olen
ihastunut.

Kummallista.
Se ei olisi tullut vielä
hetki sitten kuuloonkaan.

Ja hei pssst,
älkää tulkitko kuvaa läskiangstiksi!
Minusta se oli vain niin hurjan söpö,
etten malttanut olla laittamatta sitä tänne.