Toisinaan tuntuu, etten kaipaa mitään muuta yhtä paljon kuin vanhaa. Sitä kun vaaka näytti neljäkymmentäviisi ja katseeni oli niin jumittunut, että näytin tuijottavani aivan toiseen maailmaan.

Nykyisin olen kaukana siitä tytöstä, jonka huulet sinersivät vielä kolmannenkin kuuman kahvimukillisen jälkeen ja jonka jalat olivat hauraat, eivätkä meinanneet jaksaa kantaa.

On ikävä sitä kaikkea. Hirveä sanoa näin. Koska minähän lupasin.

Tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta oppia hyväksymään se, etten enää näytä samalta kuin viime vuonna tähän aikaan.
Minä en enää elä pelkällä vedellä ja Rainbow'n halvalla appelsiinimehulla vaan minä syön, vaikka voisin olla syömättäkin.

Tuntuu niin hirveän pahalta, etten keksi muuta kirjoitettavaa. Tuntuu, että olen pettänyt teidät.