
Tänään olen noussut ylös varhain,
nauttinut aamuauringosta
ja juonut kahvia puoli yhdeltä päivällä
kahvilan terassilla
niin ihanan ihanan ihanan ystävän kanssa.
Me vaihdoimme monien viikkojen kuulumiset,
nauroimme, palelimme ulkona
ja istuime suihkulähteen reunalla.
Kaikki on ollut tänään ihan hyvin.
Äsken ahdistuin vähän syötyäni
ihan yhtäkkisesti, sen kummemmin suunnittelematta
kaksi keksiä ja itkukin meinasi tulla
muttei se tullutkaan.
Tänään olen suunnitellut paljon kaikenlaista.
Katsonut netistä hiusvärikarttoja
ja kameroita,
miettinyt tulevaisuuden opiskelujuttuja innolla.
Ja laitoin salaattiini mozzarellaa.
Sitä en ole uskaltanut tehdä pitkään aikaan.