Hei, täällä minä taas!
Viimeaikoina minä olen pudonnut ja kiivennyt takaisin,
pudonnut, kiivennyt taas
ja välillä pudonnut pidemmäksi aikaa
ja pelännyt unohtaneeni,
millä tavalla ylös taas noustaan.
Jos jotain haluaisin niin turvaköyden.
En pääsisi koskaan tippumaan ihan pohjalle asti.
Välillä ajattelen hirveitä ja mietin
miten ihanaa olisi kuolla
ja siniset huulet ja kynnet ovat taas
olleet liian tuttu näky
ja se ärsyttävä jumittunut ja väsynyt katse,
joka johtuu siitä, että ruoka on välillä pysynyt kaapissa,
toisin sanoen olen taas välillä ollut
täysin hölmö
mutta kaikesta huolimatta olen edistynyt.
Olen syönyt 17% juustoa,
unohtanut ne typerät ananakset,
vihreät teet ja muut laihdutusmoskat
ja pitkästä aikaa tehnyt ruokaa
yhdessä äidin kanssa
niinkuin silloin ennen.
Olen rakastunut maustamattomaan jugurttiin ja
itsetehtyihin lohkoperunoihin
ja huomannut,
että kaikki se ruoka,
millä olen pitkän aikaa elänyt
ällöttää minua.
Minusta tuntuu, että jollen kovin pahasti horjahda,
saattaa tämä olla oikeasti sitä
parantumisen alkua.
Maustamaton jogurtti ja lohkoperunat eivät ehkä
muutu viikonlopun herkkuruuista vielä hetkeen
arkiruuikseni
mutta minusta tuntuu,
että se päivää tulee vielä.
Viimeaikoina minä olen pudonnut ja kiivennyt takaisin,
pudonnut, kiivennyt taas
ja välillä pudonnut pidemmäksi aikaa
ja pelännyt unohtaneeni,
millä tavalla ylös taas noustaan.
Jos jotain haluaisin niin turvaköyden.
En pääsisi koskaan tippumaan ihan pohjalle asti.
Välillä ajattelen hirveitä ja mietin
miten ihanaa olisi kuolla
ja siniset huulet ja kynnet ovat taas
olleet liian tuttu näky
ja se ärsyttävä jumittunut ja väsynyt katse,
joka johtuu siitä, että ruoka on välillä pysynyt kaapissa,
toisin sanoen olen taas välillä ollut
täysin hölmö
mutta kaikesta huolimatta olen edistynyt.
Olen syönyt 17% juustoa,
unohtanut ne typerät ananakset,
vihreät teet ja muut laihdutusmoskat
ja pitkästä aikaa tehnyt ruokaa
yhdessä äidin kanssa
niinkuin silloin ennen.
Olen rakastunut maustamattomaan jugurttiin ja
itsetehtyihin lohkoperunoihin
ja huomannut,
että kaikki se ruoka,
millä olen pitkän aikaa elänyt
ällöttää minua.
Minusta tuntuu, että jollen kovin pahasti horjahda,
saattaa tämä olla oikeasti sitä
parantumisen alkua.
Maustamaton jogurtti ja lohkoperunat eivät ehkä
muutu viikonlopun herkkuruuista vielä hetkeen
arkiruuikseni
mutta minusta tuntuu,
että se päivää tulee vielä.
Niin samat tunteet! En pysty enää koskemaankaan niihin ruokiin, joita sairaimmillani söin lähes pelkästään.
VastaaPoistaMinä myös olen pitkästä aikaa syönyt äidin tekemiä ruokia. Jopa kanaa hunajamarinoidussa kastikkeessa. Ennen minä noukin siitä kananpalaset pois, eikä kastikkeessa saanut olla minkäänlaisia mausteita.
VastaaPoistaEhkä tämä voisi olla meidän alku? Miksi me emme saisi parantua? <3
Ihana kuulla, että askel askeleelta olet eteenpäin menossa. Turvaköytenä voit pitää perhettä ja ystäviä. Ja muistele kaikkia kauniita sanoja, joita olet saanut.
VastaaPoistaNe turvalliset ruuat (lue:olemattomat muruset), joita laihduttaessaan on tullut syötä, on ällöjä. Ainakin osa. Minä söin ennen aina ananasta ja rasvatonta raejuustoa ja nyt jo pelkkä ajatus oksettaa. Mutta osa turvaruuista on palannut takaisin listalleni...
Älä sinä luovuta!!