Paras ystäväni on nähtävästi päättänyt
lytätä minut alas maanrakoon
ja sylkeä niskaani paskaa.
Tuntuu ääliömäiseltä ja ennenkaikkea jotekin väärältä
inistä läheisestä ihmisestä omassa pikku blogissani,
mutten oikein tiedä minne muuallekaan
voisin tämän purkaa.
Kyseinen ystäväni kyllä tietää sairaudestani
ja on saanut sukeltaa vähän pintaa syvemmälle
siinäkin asiassa ja tietää kyllä aika tarkasti
tuntemuksistani.
Nyt tämä on kuitenkin katsonut parhaakseen
kysellä kuulumisiani ja väkisin saada minut
sylkäisemään ulos jotain vähän henkilökohtaisempia
juttuja pahasta olostani ihan vain
t u k e a k s e e n ja a u t t a a k s e e n
ja sen jälkeen toteamaan
perään, että tilanteeni on
naurettava/säälittävä/liioiteltu tms.,
koska en ole kuolemanlaiha.
Ok, tiedän hienosti itsekin,
etten ole luut kolisten kävelevä
kolmekymmentäkiloinen keijukainen,
mutta voi luoja sentään kyllä vain
lievästi alipainoinenkin voi voida pahoin.
Päässäni kolahti kunnolla,
kun hän jokunen päivä sitten
väkisin tahtoi minun kertovan, miten minulla
menee syömisvammailujeni kanssa
ja kun rohkenin vähän avautua ja kertoa
muun muassa lähetteeni eteenpäin ohjaamisesta ja
vahvistuneesta ahdistuksesta
hän totesi ihmettelevänsä sitä,
miten ihmeessä tosissani
kuvitella saavani apua jostain,
koska olen täysin normaali, terve
ja s y ö n p a l j o n.
Eh?
Kyseinen kamuhan on siis samainen,
joka alunperin minut kehotti
kouluterkan juttusille.
Ristiriitaista?
En tiedä, mitä ystäväni hakee käyttäytymisellään,
mutta inhottavalta tuo ainakin tuntuu.
Vaikken varsinaisesti koekaan itseäni
norsummaksi hänen kommenttiensa takia,
on surullinen olo sen takia,
kun hyvä ystävä kohtelee tuolla tavoin.
