sunnuntai

Viime päivityksestäni onkin tainnut vierähtää
useampi tovi,
sillä jouduin muistelemaan salasanaani
kohtalaisen kauan.
Lukijamääräni on kasvanut niin,
etten meinannut uskoa sitä todeksi
(kiitos)
vaikka samalla postauksieni taso laskee ja laskee.

Olen kyllä lukenut teidän blogejanne,
mutten kuitenkaan muka taaskaan itse ole
kokenut mitään kirjoittamisen arvoista.

Kutakuinkin viikko sitten kävin
verikokeessa ja kokemus oli ehkä inhottavin ikinä.
Jos jotain pelkään niin pistämistä
ja se vielä sattuikin enemmän kuin
hampaan poraaminen ilman puudutusta
ja käveltyäni jo terveyskeskuksen käytävälle asti,
pimeni silmissä ja oksetti.
Vietinkin sitten tunnin sairaalan kahvilassa
kivennäisvesipullon kera ja odottelin oloni parantumista.

Huomenna lääkäri soittaa tuloksista,
joiden takia olen menettänyt yöuneni jo useampaan otteeseen,
sillä olen täysin vakuuttunut siitä,
että minusta löytyy vähintäänkin syöpä,
vaikka lähinnä hemoglobiinijuttuja
siinä kai tarkasteltiin.

Syömisvammailuni ovat lähteneet taas kulkemaan
vähän huonompaa rataa
ja parantumismyönteisyytenikin harhailee milloin missäkin.
Haluisin lopettaa tämän jo,
mutta ensimmäisiä kertoja ikinä huomaan,
etten enää pysty siihen.
En enää pysty ryhdistäytymään
ja yrittämään syödä hyvällä omalla tunnolla
edes yhtä kunnon ateriaa päivässä,
vaan ahdistus hiipii jo muutaman ylimääräisen
läkerolin jälkeen - puhumattakaan hapankorpuista.

En tajua missä vaiheessa syömishäiriö
on tiukentanut otettaan näin kovasti,
sillä vastahan sanoin täysin rehellisesti
lääkärille, että minulla on ihan hyvä olla.