sunnuntai 2. elokuuta 2009
ei jaksa
Eilen oli hyvää musiikkia, jäätelö ja nuudeleita.
Illalla oli itseinho ja yöllä näin painajaisia
omasta vatsastani
ja aamulla itkin suihkussa
montakymmentä minuuttia.
Tuntuu surulliselta sanoa tämä,
mutta voin taas yhtä huonosti kuin viime talvena.
En tahtoisi olla täällä, silmät auki valveilla,
mutten pääse enää itseäni pakoon uniinikaan,
sillä olen nähnyt viikkotolkulla unia
siitä, kuinka lihon ja lihon ja tunnustelen
päivä päivältä kasvavaa vastaani.
En voi olla ajattelematta itsemurhaa.
Tiedän, että sillä uhkailu on säälittävää,
mutten enää tiedä,
minne muuallekaan voisin mennä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pieni,
VastaaPoistalintu raukka
putosi lattialle
palasiksi
särkyi
miljooniksi, tuhansiksi
tahtoisin osata auttaa, mutten vain oikein tiedä osaanko
sinä pärjäät, ja sinä osaat kun vain uskot itseesi ja saat jostain itseluottamusta ja jonkun, joka karkottaa pahan sairauden pois.
hirmu paljon voimia.
H A L A U S.
On monia, jotka haluaisivat halata sinua. Kaikki eivät ehkä ole edes sanonut sitä. Täällä on vielä jotakin sinua varten. Se vain pitää etsiä.
VastaaPoistaSuuri hali pienelle tytölle<3