paha olla

Olen taas ihan hukassa.
Kuljen ympyrää.

Viime viikolla ahdistus oli minimissä
ja ruokakin maistui ilman pakollista
syyllisyydentunnetta,
mutta eilen sitten napsahti.

Istuin kaverin kanssa meidän olohuoneessa.
Meillä oli pussillinen sipsejä
ja molemmilla kaksi suklaapatukkaa.
Jotenkin keskustelumme ajautui taas
niille raiteille,
että pääsin itkemään lihavuuttani ja
painoani.
Sanoin, kuinka raastavaa on kulkea
oviaukoista sivuttain ja olla aina kaikkia isompi.

Salaa odotin saavani kuulla
taas niitä tsemppaavia ja kivoja juttuja,
kuulla luulevani harhoja
ja olevani oikeasti pieni.

Kaverini nyökkäili
ja sanoi ymmärtävänsä, miten vaikeaa
minulla on
ja kuinka hän ymmärtää, miten iso
kynnys minun on hakea apua.
koska en ole kovin pahasti alipainoinen.

Kyyneleet nousivat silmiin.

Olen siis hänenkin mielestään
ISO
ISO
ISO!

Näin, kuinka kaverini pidätteli naurua
minun taistellessani itkuani vastaan.

Illalla kaikki laihduttamiseen liittyvä
tuntui taas niin uudelta ja ihanalta.
Mietin, miten tahdon leijailla
koko kesän ilmassa.
Elää pelkällä vedellä
ja karkkipäivinä syödä mansikoita.

Taas kaikki alkoi alusta.