jotka kuulin torstaina.
Minussa ei ole enää mitään voimia parantua.
Ei mitään.
Minun kuuluu käydä tämä taistelu
ja tulla pienemmäksi
ja sitä ennen nähdä nälkää
ja itkeä,
viiltää,
huutaa,
valvoa öitä,
laskea
laskea
ja laskea
ruokien kaloreita
ja kadota
ja kuolla luurankona.
En tiedä, voiko kukaan enää auttaa minua.
En uskalla hakea apua terveyskeskuksesta.
Jos minut otetaan samalla tavalla vastaan?
Ystävät auttavat kyllä,
kiitos,
mutta silti koen tarvitsevani jotain
muutakin ruokkiakseni hyvällä omalla
tunnolla sairauden sijasta
itseäni.
En tiedä mitä se jokin on.
Voiko joku asia tosiaan tehdä
sairaudelleni ihmeitä?
Siksi kysynkin nyt teiltä,
mitkä asiat tuovat teille voimia
syömishäiriöstä luopumiseen?
Millä tavalla olette saaneet
itseenne parantumismyönteisyyttä
ja saaneet tuntea olevanne ihan tarpeeksi
pieniä ja ihania juuri semmoisina kuin olette?
Tällä hetkellä en kyllä tiedä, missä tsemppini on, mutta voin kertoa miksi sitä minulla on joskus ollut.
VastaaPoistaEnsimmäisenä mieleeni tuli äiti. Äiti joutuu kärsimään puolestani, olemaan huolissaan jatkuvasti. Toiseksi, saisin aloittaa taas liikunnan ja minun ei tarvitsisi enää käydä lääkäreillä punnituksissa. Ja tietysti haluan myös itse jonain päivänä olla onnellinen ja iloinen ihan pienistäkin asioista.
Se on sairaan vaikeeta. Ihan uskomattoman vaikeeta. Miten helposti koko ajan lipeää! Paraneminen on t u s k a l l i s t a. Mutta se ei saa olla mahdotonta, en suostu uskomaan siihen. Mua auttaa paljon se, että haluan kirjoittaa. Se on minun paloni ja kutsumukseni. Enkä pysty siihen kunnolla kitukuureilla ja ahmimimiskierteissä. Siitä ei kertakaikkiaan tule sairaana mitään, ja sitä minä todella haluan tehdä, se minua ajaa eteenpäin, enemmän kuin sairaus, enemmän kuin mikään. Mitä sinä haluat?
VastaaPoistapidän mielessäni että kohta saan taas tanssia, juosta ja voimistella ilman että se on pakkoa,
VastaaPoistayritän pitä mielessäni unelmani, sen kuinka paljon tahdon tuntea olevani iloinen, hymyileväni, omasta elävästä lapsesta, kun näkee sen kasvavan, kysyvän ja nauravan, että voin taas halata ystäviäni, edes nähdä heitä,
ehkä täytyy vain ottaa kädet korvilta ja yrittää kuunneela heidän sanojaan että osaan, olen kaunis, tärkeä.. ehkä sen joku päivä uskoo. ja minä jo tiedän etten ole liian lihava, en vain usko sitä. he sinnikkäästi jaksoivat kehua minua ja alan jo vähän kuunnella ja ottaa itselleni niitä kehuja..
Pienenä ihmisenä pienet asiat ympärillä ilahduttavat ja tietysti kun saan kokea ne yksinäisyydessä, omassa maailmassani. Esimerkiksi ensimmäinen perhonen, lumen sulaminen, jääpuikot, aurinko ja kaikki mikä liittyy tulevaan kevääseen.
VastaaPoistaMyös lapsellisena ja mielenvikaisena totean kuvitteellisien asioiden tuovan minulle jonkinnäköistä lohtua, en sitten tiedä siitä paranemisesta. Mutta uskon, että olet vahvempi, kuin uskotkaan <3
Voi ei. Älä nyt luovuta. Olet niin hauras ja menet liian helposti rikki sekä henkisesti että fyysisesti. En halua menettää sinua, merkitset niin niin niin paljon minulle.
VastaaPoistaOlet aina tukenani ja yrität lohduttaa sekä auttaa. Halua olla tukena sinulle. Haluan auttaa sinua. Mä pyydän, älä annan itses kuihtua olemattomiin. Sä olet kaunis juuri tuollaisena. Jokainen meistä on kaunis. Mutta vain niin kaunis kuin itse haluamme olla tai annamme itsemme olla.
Sinä olet lahjakas tyttö, osaat laulaa todella hyvin ja soitat kitaraakin hyvin. Sinusta tulee vielä jotakin. Sinusta voi tulla mitä vain!
Itselläni ei ole syömishäiriöistä niinkään laajaa kokemusta, mutta masennukseen ja ahdistukseen auttaa yleensä unohtaminen. Mielen puhdistaminen.
Koita jaksaa, tyttö pieni. Jos et juuri nyt itsesi takia, niin niiden ihmisten jotka välittää susta. Mä tiedän että se on vaikeaa, mutta yritä. Päivä kerrallaan.
Voisitpa sä hyväksyä itsesi ja oman ulkonäkösi juuri tuollaisena kuin se on. Voisitpa olla välittämättä siitä mitä muut puhuvat. Voisitpa olla vapaa ja onnellinen.
Toivon sinulle pelkkää hyvää, huominen voisi olla sinullekin parempi.
Voimi ja haleja. <3
voi sinua, toivottavasti saa tapua <3 syömishäiriöhelvetistä voi parantua, se ei ole helppoa eikä aina kivaa eikä nopeaa, mutta sieltä voi päästä pois. Mulla toipuminen alkoi kun olin vain niin väsynyt sairastamiseen että en yksinkertaisesti enää jaksanut sitä. Ajattelin että mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin se mitä on ollut. Silloin lopulta - kun olin tarpeeksi väsynyt sairastamiseen - uskalsin ruveta ottamaan apua vastaan ja luottamaan hoitajiin.
VastaaPoistaToipumisessa mua on auttaneet eniten ihanat ystävät ja se kun on huomannut että on jollekulle tärkeä ja joku välittää. Se on aina auttanut jaksamaan vaikeiden hetkien yli. YStävyyden voimaa ei anoreksiakaan pysty voittamaan.