menneisyyksiä

Muistan, kun viidesluokkalaisena
täytin terveydenhoitajan antamaa kyselyä.
Siinä oli kohta, jossa täytyi merkitä rasti ruutuun
sen adjektiivin kohdalle, minkä koki parhaiten
kuvaavan omaa painoaan.
Mietin hetken jos toisenkin
istuessani siinä tuolilla, pidellessäni
ohuissa sormissani lyijykynää.

Mietin, olenko lihava.

Se oli hetkellinen ajatus,
mutta olin täysin tosissani
ja peloissani.

Lopulta rastitin kuitenkin vaihtoehdon
"sopiva".

Jos nyt voisin tavata sen tytön,
minut 10-vuotiaana
siinä hetkessä,
minun tekisi mieli huutaa
niin kovaa kuin kurkusta lähtee
ja ravistella olkapäistä,
sillä se tyttö,
joka sillä tuolilla silloin istui,
minä,
en tosiaankaan ollut lihava,
vaan huolestuttavan pieni ja hento,
se mitä minä nyt tahtoisin olla.

Tiedän, että tämä kuulostaa vainoharhaiselta,
mutta pienistä palasista,
hetkistä pienen tytön ajatuksissa,
herää kysymys,
onko syömishäiriö asunut minussa
salaa jo silloinkin?

Mieleeni palaa hetki mummolan kylppärissä.
Minä 7 v ja sininen vaaka
ja hätääntynyt huuto.
















Minun on vaikeaa kirjoittaa tänne totuuksia,
kokonaisia palasia.
Aina pitää jättää jotain oleellista kertomatta,
koska en tahdo puhua täällä numeroista.
En tahdo ruokkia kenenkään sairaita ajatuksia
tai hidastaa jonkun toisen parantumista.

Tänään on ollut ihan hyvä päivä.
Kävin äsken kaupassa ja ostin
Pilttejä ja jugurtin.
Nam nam nam.