patonkiangst

Leijailen taas jossain parantumisen ja
enemmän sairastumisen välitilassa.
Tasapainottelen kahden vaihtoehdon välillä:
annanko itseni syödä tänään vähän jotakin vai
rangaitsenko itseäni päivän paastolla
eilisen melkein kokonaisen patongin
takia.

Hävettää tunnustaa,
että se patonki taisi tosiaankin
ainakin kahdeksänkymmentäprosenttisesti
mennä omaan masuuni.
Äiti ehti onneksi napata siitä
muutaman palasen, huh.

Näin siitä painajaistakin viime yönä
ja heräsin ja itkuhan siinä meinasi tulla,
kun muistin, että olin syönyt sen oikeasti,
en vain siinä unessa.

Minua oikeastaan naurattaa vähän tätä kirjoittaessa.
Ainakin hymyilyttää.
Minusta on niin naurettavaa nostaa yhdestä
patongista niin saamarin iso numero
ja nähdä siitä painajaisiakin.
Leipä on kuitenkin aina ollut minulle
ainakin melkein sallittu ruoka.

Yritän ajatella, ettei patonki ole
sama asia kuin rasiallinen oivariinia
tai pullollinen öljyä tai vaikkapa pullapitko,
mutta olen silti melko vakuuttunut,
että olisin paisunut vähemmän
litkimällä vaikka koko lähikaupan öljyt masuuni,
omnomnom.

Ällöttää.

(tälle postaukselle saa kai nauraa. :------D)