maanantai 21. syyskuuta 2009
oon pitkään kääntynyt vasempaan mutta tänään sataa vähän vähemmän
Olen kuunnellut paljon SMG:n Nimikirjaimet -levyä
ja yrittänyt löytää samanlaista ihanaa syksyfiilistä
kuin vuosi sitten.
Välillä olen melkein löytänyt sen.
Sen kuinka ulkona taivaalta satavat pisarat
saavat onnelliseksi ja vihkojeni sivut
täyttyvät lapsellisen suloisista rakkaustarinoista.
Sen kuinka, jaksan herätä aamulla aikaisin
ja lähteä yksin kirpputorille ja kuvata matkalla kaiken kauniin,
mitä näen.
Sen kuinka uskalsin pudottaa kaakaomukiini
kolme palaa tummaa suklaata.
Loppukesästä kirjoitin vihkooni,
että tänä syksynä opettelen sen taidon taas.
Kaakaon juomisen.
Yritin jo kerran.
Ei se maistunut miltään.
Vettä, tilkka maitoa ja teelusikallinen kaakaojauhetta.
Ei se ollut oikeaa.
Sitä, mitä vielä viime syksynä pystyin juomaan.
Tänään haluan kirjoittaa
koulun jälkeen pöytäni ääressä
ja kuunnella kuinka sade hakkaa vasten ikkunaa.
Ja nauttia siitä.
Ehkä kaakaon kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Et sinä miulle mitään velkaa ole. Mielelläni kommentoin sinulle, ja haluan vain että sinulla olisi parempi olla.
VastaaPoistaSiekin olet ajatuksissani alituiseen, ystäviä tuetaan. :)
Voimia, pikkuinen. <3 Älä koskaan anna periksi, elämä on elämisen arvoinen kun huomaat ne kaikki pienet ihanat asiat ympärilläsi.
nauti sateesta ja kaakaostasi. :)
VastaaPoistaSyksy on sadepäivistä nauttimista varten <3
VastaaPoistaanteeksi että tällä tavalla typerästi tungen tänne sanomaan jotain, mutta sinun kannattaa kokeilla tätä, jos vain sinusta tuntuu siltä, että pystyt ja jos sinusta tuntuu ettei kaakao maistu enää miltään.
VastaaPoistaTyttöystäväni teki tätä aina minulle kun minulla oli paha olla ja se todella auttoi aina ihan vähäsenkin, koska se sai hymyilyttämään. Tämä on todella hyvää, kannattaa kokeilla. Ja siitä tulee tosi syksyinen olo.
Aurinkosulkaajuomaa 2:lle
5dl maitoa
100g suklaata
(määrää voi hiukan muuttaa,jos alkaa ahdistamaan ja miten vain itse tykkää ja pystyy)
sokeria maun mukaan
1tl kanelia
ripaus jauhettua neilikkaa
Kuumenna maito kiehuvaksi. Sekoita muut ainekset joukkoon hyvin ja anna paloitellun suklaan liueta joukkoon. Tarjoile heti.
anteeksi nyt että tungin tällä tavalla..
ajattelin että ehkä tämä voisi piristää sinua. voimia sinulle.