Eilinen painonnousu oli tosiaankin vain nesteitä.
Pitäisi kai vihdoin uskoa, ettei sitä painoa vain
millään voi päivän aikana nostaa
niin suuria määriä pysyvästi.
Kiitos kommenteistanne, olitte taas ihan oikeassa.
Kaipaisin kunnon irtiottoa arjesta.
Yhtään liioittelematta voin sanoa,
että lukio tekee minut hulluksi ja pelkään
todella, että jossain vaiheessa kaadun
kesken päivän käytävälle itkemään
painavan laukkuni ja mahassa huutavan nälkäni kanssa.
En jaksa.
Opiskelu ei sinäänsä ole minulle mikään pakkomielle.
En hakkaa päätäni seinään,
jos saan kokeesta huonon tai keskinkertaisen numeron,
mutta suosikkiaineissani minun on vain yksinkertaisesti
pakko pärjätä.
Ja valitettavasti tämä jakso on niitä täynnä.
Pakko tehdä töitä kokoajan ihan täysillä.
Vietin äsken yhden ranskan tehtävän parissa yli puoli tuntia.
Siltikään en osaa.
Tai siltä ainakin tuntuu.
En riitä.
Mikään ei riitä.
Iltaisin suihkussa koko päivän väsymys ja stressi
vuotaa pois silmistäni.
Tuskin ajattelenkaan kyyneliäni,
ne tulevat niin itsestään.
Tätäkin kirjoittaessa tekisi mieli itkeä
mutta minun on nieltävä itku,
koska kahdenkymmenen minuutin kuluttua
on taas lähdettävä.
Harrastamaan.
Ja kotiin pääsen yhdeksältä.
Tuntuu, että kaikki päivät ovat yhtä tekohymyä.
On vain jaksettava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti