Olen sanonut tämän jo niin monesti
tämän blogin elinaikana,
aloittanut postauksen näillä sanoilla
ja nyt teen sen taas.
Minä olen hukassa.
Olen kadottanut suunnan.
Huomaamattani olen muuttunut
sairaammaksi ja sairaammaksi.
Viime keväänä pystyin syömään päivittäin jotain.
Nykyisin jo pienikin ruokamäärä päivässä
saa minut sekaisin.
Minne hävitän järkeni pienenkin suupalan jälkeen?
Itken kauttaaltani pelosta täristen
pikkuisten ruokamäärien takia
ja tunnen niin voimakasta epäonnistuisen tunnetta
kuin vain ikinä ja koskaan voin osata tuntea.
Minun piti lopettaa tämä jo monta kiloa sitten.
Enhän minä enää halua kutistua.
Minähän sanoin,
ettei tämänkokoisena tarvitsisi pelätä.
Vaan elää.
Syödä.
Silti pelkään.
Olen sanonut tämän kaiken niin monta
kertaa, että hävettää.
:(
VastaaPoistahae pieni apua,
ettei mene pahemmaksi ja pahemmaksi.
Tyttö pieni, eikö nyt olisi jo aika vetää jotakuta hihasta?
VastaaPoistavoi ei. toivottavasti sut otetaan pian tosissaan, ettei.. käy vielä pahemmin. yritä jaksaa vielä vaatia apua. ei saa luovuttaa.
VastaaPoistalisäsin sinut messengeriin. aika harvoin vain sinne pääsen, kun olen osastolla vielä. mutta toivottavasti joskus satuttaisiin samaan aikan sinne joku kerta :>
voimia sinullekin <3
Älä häpeä, se on hienoa että tiedostat sen itse ettet voi hyvin. Siitä se lähtee. Nyt vain tosiaan Kelvottoman sanoja lainatakseni nykäisemään jotakuta hihasta ja pyytämään apua?
VastaaPoistaPyydä apua kultapieni. <3
VastaaPoista