rakkaus suureen elämään

Eilen iltapäivällä sain otettua itseäni niskasta kiinni
ja vedettyä itseni irti koulukirjoista,
irti ainaisesta arjesta.

Hetken päästä seisoin ratikkapysäkillä
ilman sateenvarjoa, vaikka taivas oli tumma.
Ratikassa kuulokkeistani soi Patti Smith
ja hetken ihan tosissani tunsin jotain,
mille en keksi parempaa ja osuvampaa termiä
kuin elämännälkä.

Jäin pois siinä missä yleensäkin.
Väistelin kiireisiä ihmisiä ja odotin valojen vaihtumista.

Syksyinen Helsinki on ihana.

Kävelin pitkin asfalttikatuja
ja väistelin sadepisaroita kulkemalla
seinien vieressä, katosten alla.

Ja minulla oli kädessäni
jugurttihedelmiä paperipussissa.
Syksyn värisiä, pieniä ja ii-ihania.
Söin.
Ja siitä tuli hyvä olo.

Ostin piirustuspaperia.
Se on ollut niin pitkään loppu.
Tiedän, että maalaaminen saa ajatukseni muualle.

En ole vielä maalannut,
mutta olen silti saanut ajatuksiani
pois ruuasta ja painosta.
Olen lukenut parantumismyönteisiä blogeja,
ihmisten kokemuksia normaalin syömisen aloittamisesta,
elämästä syömishäiriön jälkeen.
Olen kuunnellut musiikkia, soittanut,
suunnitellut valokuvausjuttuja ja miettinyt,
miten valoisa tulevaisuuteni saattaa sittenkin olla.
Toivoa on.
Sitä on aina.
Meillä kaikilla.