sukujuhlien porsas

Kiskoin tänään itseni ylös
jo varttia aikaisemmin kuin tavallista.
Laitoin rauhassa tukkani, meikkasin ja
join aamumehuni.

Eilen illalla päädyin taas nyyhkyttämään
äidille syömisen vaikeudesta
ja omasta lihavuudestani.
Äiti mainitsi taas sen tosiasian,
että mun olisi nostettava painoani ainakin
muutamalla kilolla, jotta saisin kuukautiseni takaisin.
Kysyin, näkyisikö muutaman kilon lihominen selvästi
ja äiti sanoi, ettei se näkyisi ollenkaan.
Jaa-a.

Hävettää inistä näin lihavana
jostain portaiden nousemisen vaikeudesta
ja siitä, etten pysty nykyisin tekemään
ennen minulle jokapäiväistä vatsalihastreeniä,
edes neljäsosaa siitä.
Kunto on pudonnut järkyttävää vauhtia alas
ihan lyhyessä ajassa.
Äiti sanoo, että aliravitsemushan se,
mutta joo, varmasti.

Eniten hävettää se,
että äiti kertoo ongelmistani mummolleni
tietääkseni aika tarkkoja raportteja.
Siinä ei sinäänsä ole mitään pahaa,
sillä täytyyhän äidilläkin olla joku,
kenelle puhua,
mutta samalla herää kysymys,
kuinka moni muu sukulainen tietää.
Tosin empä usko, että kukaan sukulaiseni
uskoisi mitään jostain muka-syömisvammastani,
kun sukujuhlissa minun on tapana
öhh, hieman tankata esimerkiksi pullaa
ja kasviskierteitä. (öhhhh yyyh voitaikinaa !)